keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Toinen pari Perunalaariin
7 veljestä Nostalgia ja violetista tehdyt koon 22 sukat pienelle neidille. Ohje Novita Kevät 2009 ohje numero 14. Puikot 3.5 ja langanmenekki noin 45 grammaa. Samalla ohjeella on tehnyt sukkia aiemminkin ja mielestäni ohje on mukava.
Tässä siis toinen pari Perunalaariin. Ehkä kolmantena valmistuisivat ne ensimmäisinä aloitetut...
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Junasukat Sukkasatoon
Pienet junasukat ystäväperheen yllättävän aikaisin tulleelle tyttärelle. Lanka ostettu Lankamaailmasta. Myyjän suosittelema Ciao Trunte. Hyvän värinen ja ihana kutoa.
Ei mitenkään yllättäen ensimmäisenä Sukkasatoon aloitetut eivät sitten valmistuneet ensimmäisinä...
Kahvi on kupissa, pannukakku kohta lautasella ja sitten voikin suunnitella uusia sukkia tai jatkaisiko ensimmäisiä....
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
52 silmukkaa puikoilla
Sukkasadon ensimmäiseen sukkapariin on nyt silmukat luotu. Puikoilla siis ihan perussukat, oletetun toiveen mukaisesti. Nämä sukat on tarkoitus antaa lahjaksi 11.10. 90-vuotta täyttävälle herrasmiehelle.
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Junasukat Fabelista
Pienet junasukat Fabelista valmistuivat lopultakin. Nämä sukat on nimittäin aloitettu Kyhissä 2012...Nuorimies, jolle nämä sukat oli tarkoitettu käyttää nykyään koon 23 kenkiä ja sukkia....
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Kirjoneuleen kirous...
Ihan kivan näköiset sukat tuli kuitenkin. Ohjeen mukaan aloitin ja varren tehtyäni huomasin, että ei nämä kyllä ihan mene kokoon 41. Lievää väkivaltaa käyttäen kiskoin sukanvarret jalkaani ja mietin mitä teen. Jatkoin kantapään, mutta jätin kirjoneuleen, sitten tein lapaosan kokoon 38.
Hieman pitäisi harjoitella tuota kirottua kirjoneuletta. Langat menee solmuun, väärä lanka sormen päällä, hieman tiukahkoa jälkea tulee ja väärässä kohdan löysä silmukka. Siitä huolimatta sukat tuli.
Lankana O(p)i villasukka sekä Novitan 7 veljestä sininen raitalanka. Langanmenekki 110 grammaa, puikot metalliset 3.5. Ohje Novitasta. Lisään lehden numeron ja ohjeen numeron myöhemmin.
Ps. Eikä oikeastaan harmita, että jäivät itselleni. Tykkään näistä rauhallisista väreistä.
torstai 22. elokuuta 2013
Sukkasato tulee tänäkin syksynä
Sukkasato 2013
Tuolta reippaasti lisäinfoa katsomaan. Sukkasato löytyy toki Räveltämöstä (ravelry...), mutta minä kuten moni muukin rakastamme lukea Sukkasadon blogia =)
Hopi Hopi ilmoittautumaan =)
Tässä osa Sukkasadon Hillokellariin tehdystä sadosta
Nämä pienet junasukat tein viime vuonna Perunalaariin. Huomaa perintöpuikot, hieman ovat olleet käytössä.
Tuolta reippaasti lisäinfoa katsomaan. Sukkasato löytyy toki Räveltämöstä (ravelry...), mutta minä kuten moni muukin rakastamme lukea Sukkasadon blogia =)
Hopi Hopi ilmoittautumaan =)
Tässä osa Sukkasadon Hillokellariin tehdystä sadosta
Nämä pienet junasukat tein viime vuonna Perunalaariin. Huomaa perintöpuikot, hieman ovat olleet käytössä.
torstai 15. elokuuta 2013
Valkoiset pitsisukat
Malli Novitan sukkalehdestä. Malli R. Punaiset pitsisukat valkoisena versiona. Lankana Novitan luonnonvalkoinen 7 veljestä. Langanmenekki 110 grammaa.
Mukava mallikerta. Helppo oppia ulkoa. Tosin purin ensimmäisen sukanvarren neljä kertaa, kun silmukoita yllättäen hävisi. Novitan netistä löytyi mallikorjaus koskien silmukoiden jakoa puikoille.
Ihan mukavan näköiset, ainakin minusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

