sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Taas vain sukat...

Näitä sukkia sitä on tikutettu, kuin sitä kuuluisaa Iisakin kirkkoa. Ihana lanka, ihana raidoitus, ihanat puikot, mutta kun sukat ovat ihan vaan itselleni niin aina on joku toinen käsityö tullut eteen. Vaan nyt nämä ovat vihdoinkin valmiit =)



Aivan ihanan tuntuiset sukat jalassa. Lankana Austemann Step ja sitä kului vaivaiset 64 grammaa.



perjantai 23. toukokuuta 2014

Pihalla neulottua...

Vuosikerta Huopasesta pari kesää sitten aloitetut palatossun palaset tuulettumassa.

Sen verran kovasti tuo Huopanen pölisee etten voi tehdä siitä sisällä yhtään mitään. Kesäisin kohtuu tuulisella ilmalla pihalla voin kutoa. Niin niin voisihan sitä jostain toisesta langasta tehdä tai antaa olla tekemättä. Vaan kun on sen verran itsepäinen että periksi ei anneta...


Nämä tossut ovat kyllä varsinainen vuosikerta käsityö...

torstai 22. toukokuuta 2014

Jättiraitaiset perussukat



Kun ruoho ei viherrä niin sukat vihertävät.


Vanhasta Jättiraita 7-veikasta tehdyt sukat pääsivät rekvisiitaksi, että saan pihan pihlajan kuvattua. Kyllä se kevät vielä tulee. 

Tuleekohan KYH tänä vuonna ? Vannoin viime vuonna, että varmasti osallistu, vaan tänä vuonna voisin tehdä pieniä sukkia sukulaislasten pienille varpaille...

lauantai 10. toukokuuta 2014

Nyt sukattaa

Nyt sukattaa ja kovasti. Ei muuta kuin puikot heilumaan, että saisi uusia kuvia ottaa =)


Hyvää äitienpäivää =)