maanantai 11. helmikuuta 2013

Ihanat Maijat






Syksyllä kävin anopin kanssa lankakaupoilla ja ostimme molemmat neljä kerää Maija lankaa. Silloisia uutuusvärejä. Anoppi sai sukkansa valmiiksi ensin ja ystävällisesti lahjoitti ne minulle.

Kuva ei tee sukan väritykselle oikeutta. Liukuva väri on todella kaunis. Sukat ovat juuri oikean kokoiset, tehty varpaista varteen, ettei jää kerän loppuja. Sukkia on käytetty todella paljon, mutta silti lanka ei ole nyppyyntynyt yhtään.

Niin ne minun neljä kerääni ovat edelleen lankavarastossa täysinä kerinä, vaikkakin olen hieman suunnitellut mitä niistä tekisin. Lisää suunnitelmia puikoille sain perjantaina tulleesta uudesta Novitasta. Tykkäsin lehdestä todella. Nyt oli monta mallia, joista innostuin. Esimerkiksi malli nro 10, teinin Isoveli langasta tehdyt sukat/tossut. Tosi mahtava idea. Pidin myös viletista Teddystä tehdystä huivista, jonka reunassa on uutta kausilankaa. Pienen tytön siksak mekko oli aivan ihana. Olen miettinyt, että teen sen ehkä jostain toisesta langasta, koska 7-veljestä on ehkä liian lämmin lanka ja kutiava pienelle ihmiselle.


6 kommenttia:

  1. Maija on iha mielettömän hyvää lankaa. Ja Janne kanssa. On paljon kauniita värejä, mistä valita ja se lanka kestää käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maijasta kyllä löytyy aivan ihania värejä. Yhdet lasten sukat olen itse tehnyt aiemmin ja lanka oli kyllä mukava kudottava. Ei halkeillut puikoilla.
      Jannea on varastossa kolme kerää, joista on tarkoitus tehdä raitasukat. Kolmesta kerästä ehkä tulee jotain muutakin kuin yhdet sukat =)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Anoppi kiittää =) Hän ei tee kuin kauniita sukkia =)

      Poista
  3. Kiitos vierailusta blogissani.
    Täällähän on paljon kaikenlaista mukavaa, taidanpa jäädä tänne:))

    Nuo sukat on kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuuluu itsellesi =) Sinulla on aivan ihana blogi =)

      Poista