sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kolmas pari Perunalaariin

Tänään aamupäivällä sain pääteltyä kolmannen parini Sukkasadon Perunalaariin. Sukat menevät pukinkonttiin. Lankana oli 7-veljestä valmiiksi raidoitettuna. Näin laiskan päättelijän on parempi pysyä valmiiksi raidoitetuissa kerissä ettei tule päättelyongelmia langanpäiden kanssa.

Nämäkin sukat kudoin ( neuloin) ihanilla nelikulmaisilla puikoillani. On niillä vaan eri mukavaa tehdä sukkaa.Näiden sukkien varteen tein joka kuudenella kierroksella pienen koristeraidan toiseksi uusimman Modan Pipon reunus ohjeen nro 25 malliin. Nurjat neulotaan nurin. Oikeat nostetaan lähes ylivetokavennuksena vaan ennen puikolta tiputusta neulotaankin ensimmäinen oikea vielä oikein. (Se Moda löytyy ihan varmasti kirjaston valikoimasta....)



Nämä sukat ovat kokoa noin 42-43 ja lankaa näihin meni 104 grammaa. Taustaksi valikoitui sivistyneesti lattia.Edellisen postauksen 70-luvun tyylimaailma taisi säikäyttää kaikki kommentoijat hyvin hyvin kauas blogistani.

Ehkä joskus opin/jaksan/viitsin/ehdin/uskallan/osaan/ymmärrän ottaa yhtä kauniita kuvia kuin Pinni Ihmemaa blogissaan. Käykää toki tutustumassa =)

7 kommenttia:

  1. Piti oikein suurentaa kuvaa että ymmärsin mitä tarkoitit koristeraidalla;) Suloiset sukat!

    VastaaPoista
  2. Apua, johan tässä meni aamukahvit väärään kurkkuun. Ja kiitos. Yleensä juoksentelen kameran ja sukkien kanssa ympäri pihaa ja otan mahdollisimman monta kuvaa. Joistain tulee hyviä, joistain ei.
    Kauniit sukat, joista koristeraita tekee erilaiset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä =) Sinulla on niin ihana blogi, että pitää muistaa jatkossakin sitä kehua =)

      Poista
  3. Kivat sukat! Raitalangat on hyviä, minä ainakin inhoan päättelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että meissä sukankutojissa on aika paljon päättelykammoisia... ;D Ainakin minulle käy joskus niin, että saatan aloittaa seuraavan käsityön, kun nyppii edellisen työn päätteleminen.

      Poista
  4. Mistähän se sitte johtuu, kun saatan alottaa uuen työn, vaikka edellinen ei oo vielä läheskään päättelyvaiheessa... :) Ai niin, oliko se startitis.
    Lattiallehan sukat tulee käyttöönkin. Nyt ne saa ensikosketusta. Kivan näköset tulikin.

    VastaaPoista