tiistai 23. joulukuuta 2014
Eikä tullut edes kiire...
Tänä vuonna olen selvästi kehittynyt viime jouluun verrattuna. Viimeiset pukin konttiin menevät sukat valmistuivat eilen illalla ennen yhdeksää. Viime jouluna meni vähän tiukemmalle, kun elettiin jo jouluaaton ensimmäisiä tunteja, kun viimeinen sukkapari lopultakin valmistui...
Tässäpä nämä, naiselle koossa 38. Oikein olin kyllä kesällä suunnitellut tekeväni hienot pitsisukat, mutta...onhan nämä sentään värikkäät.
Rauhallista Joulua ihan kaikille
torstai 18. joulukuuta 2014
Paljon onnea
Nämä sukat menevät joululahjaksi eräälle rouvalle, joka juuri tänään viettää 85-vuotis päiviään. Paljon onnea Sinulle. Kukkien sijaan vein toivotun saunavastan lahjaksi apteekin käsi- ja jalkarasvapaketin kanssa.
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Vasta valmistunutta
Tässä kuussa päättelin nämä sukkaparit. Olgat on tehty yllättäen seiskaveikan raitalangasta, joka oli tarjouksessa syyskesällä. Yksiväriset harmaat on tehty Viking Raggen langasta nelosen puikoilla. Ihana lanka, olen vallan ihastunut värikarttaan ja lankatuntumaan, sormituntumaan tai johonkin. Nyt kun neuleaikaa on todella vähän niin on ihana tikuttaa nelosen puikoilla edes satunnaisesti ja saada silti jotain valmiiksi =)
tiistai 16. joulukuuta 2014
Kuusen alle kertynyttä
Erittäin surullisen ja raskaan marraskuun jälkeen yritämme virittäytyä joulun tunnelmaan. Jouluun on enää muutama yö ja vielä saisin yhden sukkaparin tehdä lahjaksi. Tänään ajattelin laittaa puikot liikkeelle.
Nämä sukat päättelin eilen. Menevät lämmittämään pienen veljeni pienen tyttären jalkoja. Toivottavasti en vain tehnyt liikaa kasvunvaraa.
Samaan pakettiin pikku tyttön sukkien kanssa menevät pienten poikien sukat.
Nämä sukat päättelin eilen. Menevät lämmittämään pienen veljeni pienen tyttären jalkoja. Toivottavasti en vain tehnyt liikaa kasvunvaraa.
Samaan pakettiin pikku tyttön sukkien kanssa menevät pienten poikien sukat.
tiistai 28. lokakuuta 2014
7. pari Sukkasatoon
Lasten sukat koossa n.30. Seiskaveikan jämistä. Jämälankoja kului noin 55 grammaa.
Nyt on sen verran tuo vasen ranne kipeä, että saa nähdä puranko puikoilla olevan Olga-sukan aloituksen ja palaan takaisin perussukkaan. Kahteen päivään en ole pystynyt puikkoihin koskemaan, kun vasen käsi on sen verran kosketusarka ja mustelmilla. Aika parantaa nuokin naarmut, mutta sitä odotellessa voisin ehkä tarttua taas ompelukoneeseen. Männä viikolla hurautin lasten huoneeseen uudet verhot, tiedä jos ostaisi kangasta ja tekisi uudet verhot olohuoneeseenkin....
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
6. pari Hillokellariin
Kuudes pari Hillokellariin. Lankana Salla, TeeTeen uutuuksia. Lanka on valmistettu Turkissa ja tuntuu käsissä todella pehmeältä. Vaikka langassa on 80 % villaa ja 20 % polyamidia hieman epäilen langan kulutuskestävyyttä. Lapselle tein sukat pukinkonttiin ja onneksi lasten jalat kasvavat nopeasti, että voin tehdä sitten uudet sukat joko samasta langasta tai jostain toisesta raita-ihanuudesta.
Joulupakettiin tulee totta kai muutakin, ehkä dvd ja Aku Ankan taskukirja tai sitten jotain ihan muuta =)
Kutomisiin ja mukavaa syysloma viikkoa tänne pohjoiseen =)
Joulupakettiin tulee totta kai muutakin, ehkä dvd ja Aku Ankan taskukirja tai sitten jotain ihan muuta =)
Kutomisiin ja mukavaa syysloma viikkoa tänne pohjoiseen =)
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
5. pari Hillokellariin
Näitä sukkia sitä on tehty kuin kuuluisaa Iisakin kirkkoa. Tasaista harmaata kierros kierroksen jälkeen alkoi tuntua hieman puuduttavalta... Vaikkakin tämä hopeanharmaa on suosikkiharmaani graffitinharmaan ohella.
Vaan valmista tuli, lankaa kului 110 grammaa, 3.5 puikot ja nyt saisi laittaa uutta sukkaa puikoille.
Tässä siis koon 43 sukat pukinkonttiin, jonkun sukulaisukon varpaita lämmittämään.
Vaan valmista tuli, lankaa kului 110 grammaa, 3.5 puikot ja nyt saisi laittaa uutta sukkaa puikoille.
Tässä siis koon 43 sukat pukinkonttiin, jonkun sukulaisukon varpaita lämmittämään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)