lauantai 2. elokuuta 2014
Kyhäilypäivitystä
Nuken sukat =) Kyhäily 12.
Sukka-avaimenperä, Kyhäily 16 ja Puro Batikista isoäidin neliö, Kyh 10.
Kaikenkaikkiaan aloituksia 19/20 ja valmiita 12/19. Yhtään mukaan otettua Ufoa ei valmistunut. Purkuun taitaa mennä pari aloitusta, mutta valmiiksi aion tehdä ainakin 4 kesken olevaa =)
Ei enää ensi vuonna Kyhiin mukaan... Samaa taisin sanoa tänä vuonna, viime vuonna ja ehkä sitäkin edellisenä...
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Kyhit 3 ja 6 valmiina
Näin helteisenä heinäkuuna ei ole juurikaan tullut käsitöitä tehtyä. Ennemminkin on mennyt aika kirjaston kirjoja lukiessa. Ja kenties olisi kirjoittamattakin selvää, että mun KYH meni ihan pyllylleen...
Turkoosit lasten sukat Novitan 7-veljestä langasta. Koko noin 26. Lankaa kului 60 grammaa.
Mustasta seiskaveikasta keltaisella koristeraidalla tehdyt sukat koossa 30/31. Näihinkin lankaa kului 60 grammaa.
Tässäpä tämän kuun käsityösaldot tähän asti =) Puikkojen sijaan otan käteen uusimman Jussi Adler-Olssenin kirjan, Pullopostia. Pihalla on lämmintä vielä 23 astetta, joten uni ei tule vielä moneen tuntiin.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Kyhäilypäivitystä....
Juhannus meni niin tautisissa merkeissä, että uutta aloitusta ei vain
syntynyt, joten tänä vuonna yhtä jäi vajaaksi, 19/20. Valmiina 6/19.
Kesken siis vaatimattomat 13 kappaletta. Saas nähdä miten käy.
Kyh 5, aloitettu 7.6. Sukat pienelle ihmiselle koossa 26, lankana jämä 7-veljestä, jota kului 60g.
Pikku Kyhit 15, 16 ja 19. Rättiä, sukka-avaimenperää ja tilkkua on siis tullut tehtyä.
Ja tässä Kyh 17, neonviheä akryylitiskirätti. Ja nyt puikot käteen, mutta sitä ennen käyn tutustumassa muutamaan mielenkiintoiseen käsityöblogiin =)

tiistai 17. kesäkuuta 2014
Viimeistä aloitusta vailla valmiina...
Vasemmassa reunassa UFO, turkoosit Nallesukat. Aloitus nro 12 on keskellä ylhäällä Regia jämistä nuken sukat, 13 on kesto KYH, tällä kertaa tuosta violetista langasta on tulossa lapaset ihan itselle, saa nähdä kuinka käy, aloitus nro 14 on UFOutuneet lapaset Kielo nimisestä Nalle langasta tuossa alhaalla. Aloitus 15 on virkkaus ja aloitus 16 pieni sukka-avaimenperä.
Aloitus 17 on neonvihreästä akryylilangasta virkkaus, 18 on Sisu langasta pieni sukka-avaimenperä ja 19 kulkee nimellä pieni virkkaustyö.
Viimeistä aloitusta vaille valmiina siis nämä KYH 2014 aloitukset. Tarkoituksella olen yrittänyt aloittaa myös pieniä töitä, mutta neulomis/virkkaus värkkäily aikaa on ihan minimaallisesti, joten saas nähdä kuinka ämmän käy =)

perjantai 13. kesäkuuta 2014
Kyhin kymmenen aloitusta
Tämän vuoden Kyhissä sukkaa pukkaa =) Edustettuna myös yksi UFO Huopasesta sekä yksi isoäidin neliö virkkaus. Valmiina on yksi työ, 9 kesken ja vielä saan aloittaa 10 työtä. Osaan on puikot jo olohuoneen pöydällä esillä, joten lähden penkomaan lankavarastoani. Kaikki työt olen aloittanut jo varastossa olevista langoistani ja tunnetusti niitä lankoja sitten riittää useammankin vuoden tarpeiksi...
Mukavaa perjantaita ja lähestyvää viikonloppua kaikille =)
torstai 12. kesäkuuta 2014
Valmiina KYH kakkonen
Viime vuoden Kyhiä varten ostetusta Puro Batikista pienelle neidille pieni Baktus. Nelosen puikoilla ja lankaa kului 55 grammaa. Sama lanka saa toimia vielä kolmannessakin KYHissä mukana. Samaa lankaa on jo eri keränä kiinni yhdessä toisessa KYHissä.
Mallina suloinen Miss Pink.
Nyt otan kerän neidin sylistä, virkkuukoukun ja aloitan KYHin numero kymmenen. Muutaman aloituksen olen jäljessä...
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Taas vain sukat...
Näitä sukkia sitä on tikutettu, kuin sitä kuuluisaa Iisakin kirkkoa. Ihana lanka, ihana raidoitus, ihanat puikot, mutta kun sukat ovat ihan vaan itselleni niin aina on joku toinen käsityö tullut eteen. Vaan nyt nämä ovat vihdoinkin valmiit =)
Aivan ihanan tuntuiset sukat jalassa. Lankana Austemann Step ja sitä kului vaivaiset 64 grammaa.
Aivan ihanan tuntuiset sukat jalassa. Lankana Austemann Step ja sitä kului vaivaiset 64 grammaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)